Ihmiskunta on kautta aikain yrittänyt ymmärtää itseään ja todellisuutta tieteen, taiteen ja uskonnon avulla. Historian saatossa uskonto on ollut ehkä vaikuttavin maailmankuvaa muovannut tekijä. Taiteen keinoin uskontoa on havainnollistettu ja kuvitettu. Myös tieteen menetelmin uskontoa on lähestytty. Nykyään tieteen, taiteen ja uskonnon yhdistelmä rakentaa monen ihmisen maailmankuvaa.
Teatteritaide on antiikin ajoista lähtien kuulunut eri kulttuureissa keskeisten ajatusten ja tunteiden välittämiseen ja kokemiseen. Teatterin tekeminen on ollut asialle vihkiytyneiden ammattilaisten, mutta myös sille omistautuneiden harrastajien asia. Nykyään koulutetut näyttelijät ja muut teatterin ammattilaiset tuottavat suurimman osan teatteri-instituution taiteesta, mutta varsinkin Suomessa amatöörit, eli teatterin rakastajat (ranskaksi amoureux), ovat merkittävässä asemassa taidelajin kokonaisuudessa. Monesti pitkän linjan teatterin rakastajat yltävät lähes ammattilaisten tasolle, ehkä joskus jopa sen ylikin.
Näin tuntui käyneen kuluneena keväänä Aholan nuorisoseuran harrastajateatterin tekemässä näytelmässä Kahden maailman hotelli. Sen käsikirjoitus on ranskalaisen filosofin ja kirjailijan Eric-Emmanuel Schmittin (s. 1960), joka teoksissaan on käsitellyt myös uskonnollisia teemoja.
Kahden maailman hotelli kuvaa elämän ja kuoleman välissä olevaa kokemusta, johon ihminen joutuu onnettomuuden tai sairauskohtauksen takia.
Näytelmässä ryhmä ihmisiä tapaa toisensa tällaisessa välitilassa ymmärtämättä ensin missä ovat ja miten ovat sinne joutuneet. Välitilaan tullaan hissillä ja siellä majoitutaan ikään kuin hotelliin odottamaan lopullista kohtaloa. Paikalla on myös hotellin henkilökuntaa, keskeisenä hahmona tohtori S, jolla on tieto siitä mitä henkilöille on maailmassa tapahtunut. Hän ei kuitenkaan voi päättää tulijoiden kohtalosta, jonka näkee vasta kun on tullut aika astua uudelleen hissiin. Se vie joko alas takaisin maailmaan tai ylös, paikkaan, josta ei ole tarkempaa tietoa tohtorillakaan.
Tieteessä tällaisia “lähellä kuolemaa” -tapauksia on tutkittu myös kontrolloiduissa tilanteissa. Toipuneet potilaat ovat jälkeenpäin kertoneet irtautuneensa ruumiistaan ja katselleet kehoaan ja sen äärellä työskenteleviä lääkäreitä ja hoitajia ikään kuin katon rajasta. He ovat pystyneet luettelemaan oikein jopa instrumentteja, joita hoidossa on käytetty, vaikka eivät ole voineet niitä etukäteen nähdä.
Kuvatun kaltainen tietoisuuden siirtymä kehon ulkopuolelle voidaan ihan järkevästi selittää psykologisesti eliö-ympäristö -järjestelmän teorian avulla. Sen mukaan tietoisuus syntyy ja on olemassa eliön ja ympäristön muodostaman kokonaisjärjestelmän toiminnan ansiosta. Tietoisuus ei sen vuoksi “sijaitse” missään paikassa, esimerkiksi pään sisällä, vaan se on koko järjestelmän dynaamisen toiminnan ominaisuus. Meditaatioharjoituksissa voidaan kokea samankaltainen kokonaisvaltainen tietoisuuden siirtymä ympäröivään todellisuuteen.
Toinen kokemus, jota on pyritty tieteen avulla tutkimaan, on päätyminen “tuonpuoleiseen”. Lähellä kuolemaa olleet ihmiset kuvaavat siirtyneensä kohti kirkasta valoa ja astuneensa toiseen todellisuuteen, jossa on ollut äärimmäisen miellyttävää olla ja jonne on haluttu jäädä. Jokin voima tai kohdattu henkilö on heidät kuitenkin palauttanut takaisin maanpäälliseen elämään.
Tällaisen kokemuksen jälkeen joidenkin ihmisten elämäntapa ja arvot ovat radikaalisti muuttuneet hengelliseen suuntaan. Kaikilla lähellä kuolemaa käyneillä tällaisia tuonpuoleisuuden kokemuksia ei ole tullut ja jotkut tutkimukset ovat viitanneet siihen, että ne ovat todennäköisempiä ihmisillä, joilla usko tuonpuoleiseen elämään on ollut läsnä jo ennen onnettomuutta tai sairauskohtausta.
Kahden maailman hotellissa ihmisten kohtalo näyttäisi riippuvan ainakin osittain siitä miten eettisesti hyvää elämää (esim. oikeudenmukaisuus) he ovat maan päällä viettäneet ja onko lähelle kuolemaa joutuminen ollut itse aiheutettua vai ei. Rakkaus osoittautuu tässäkin taideteoksessa väkeväksi voimaksi jopa välitilassa. Näytelmän loppu jättää kuitenkin avoimeksi, miten rakastuneen parin miehelle käy: lähteekö hissi ylös - vai alaspäin rakastetun perään.
Taiteella ja kulttuurilla on keskeinen merkitys ihmisten elämässä. Sen Aholan nuorisoseuran esitys ja sen saama ennennäkemätön suosio on vastaansanomattomalla tavalla osoittanut. Onnistuneeseen tulokseen on vaikuttanut koko työryhmä, joka on hienolla tavalla toteuttanut myös näytelmän lavastuksen ja puvustuksen. Näyttelijöiden ammattimaista tekemistä oli vaikuttavaa seurata. Mukana oli henkilökohtaisia tuttujani, jotka olivat oikeasti muuttuneet roolihahmoikseen (Anne Suomalaisen tohtori S., Elina Pykäläisen Laura) niin, ettei heitä ilman ohjelmalehtistä olisi itsekseen tunnistanut.
Ohjaaja Suvi Rautsialan kanssa on ollut mahdollista keskustella näytelmästä ja sen herättämistä ajatuksista. Suvi on korostanut näyttelijöiden taitoa ja vaatimattomasti pitänyt omaa osuuttaan vähäisenä. Uskon, että kokenut harrastajateatteri-ohjaaja kuitenkin hyvin tietää, kuinka ohjaajaa tarvitaan kokonaisnäkemyksen ja oman tulkinnan tuottamiseen. Lopputulos on aina ohjaajan taidetta, johon näyttelijät tarjoavat materiaalia ohjaajan valittavaksi ja muokattavaksi.
Näyttämötaiteen kivijalka on käsikirjoitus. Eric-Emmanuel Schmittin Kahden maailman hotelli on yksi maailman draamakirjallisuuden arvokkaimpia helmiä.
