Imatrankosken kirkko

Imatrankosken kirkko

Kanavakatu 2, 55100 Imatra

Imatrankosken kirkko on poistettu käytöstä. Kirkon jäähyväisjuhlaa vietettiin 16.2.2025. Kirkon purkamista suunnitellaan. Purkamisaikataulusta päättää kirkkovaltuusto.

Imatrankosken kirkko on ollut suljettuna 1.11.2020 lähtien sisäilmaongelmien vuoksi. 

 

Imatrankosken kirkon desakralisaatio 16.2.2025

Tutustu juhlatilaisuuden uutisiin: Imatran seurakunta / Facebook, Yle Lappeenranta

***

Tiedote 14.2.2025

Jääsken seurakunnan esineistö siirretään Imatrankosken kirkosta Tainionkosken kirkkoon yleisön nähtäväksi

Imatran seurakunnan kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 12.2.2025 Imatrankosken kirkon esineistön uusista sijoituspaikoista. Jääsken seurakunnan perintöä vaalitaan Imatralla vahvasti myös jatkossa, kun esineet siirretään Tainionkosken kirkkoon. Tämän lisäksi 1960-luvulta peräisin olevat Jääsken osuuskassan lahjoittamat ehtoollispikarit ja ehtoollismalja lahjoitetaan Rautjärven uuteen kirkkoon.

Tainionkosken kirkkoon siirrettävistä Jääsken kirkon esineistä kooltaan suurin on Arvid Liljelundin alttarimaalaus ”Tulkaa minun tyköni”. Tainionkosken kirkon nykyinen alttarimaalaus, Kristiina Uusitalon ”Nyt katsomme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin” siirretään Olavinkulmaan Olavinsaliin. Maalausten siirtojen aikataulu tarkentuu myöhemmin. Ennen siirtoa Imatrankosken kirkon alttaritaulu puhdistetaan ja uusissa sijoituspaikoissa tehdään pieniä muutostöitä.

Alttaritaulun lisäksi Imatrankosken kirkkoon sijoitettua Jääsken esineistöä ovat ehtoollisvälineet, kuten ehtoolliskannut, kalkki eli ehtoollismalja ja pateeni eli ehtoollisleipälautanen, kirkolliset tekstiilit kuten kalkkiliinat, kirjaliinat, alttarivaate ja kasukka sekä useat erilaiset kynttilänjalat. Niitä asetetaan näytille Tainionkosken kirkkoon murtosuojattuihin vitriineihin siten, että esillä on vaihtuva edustus esineistöstä.

Ehtoollisvälineet säilyvät käytössä jatkossakin

Jääsken seurakunnan esineet ovat Kirkkohallituksen omaisuutta. Kirkkohallitukselta on saatu hyväksyntä esineiden uusille sijoituspaikoille ja lisäksi on saatu ohjeet kirkollisten tekstiilisen puhdistamista varten. Kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto kannustaa siihen, että esineet olisivat mahdollisuuksien mukaan käytössä jatkossakin.

- Esineiden käyttäminen on paras tapa vaalia niihin liittyvää kulttuuriperintöä, Tammisto toteaa.

Imatran seurakunnan vt. kirkkoherra Susanna Halla pitää kirkkoneuvoston päätöstä Jääsken esineiden sijoituspaikasta hyvänä ratkaisuna.

-  Pidän todella arvokkaana sitä, että Jääsken esineet pysyvät Imatralla ja että ne ovat jatkossakin sellaisessa paikassa, johon ne on tarkoitettu, eli kirkossa. Ne kantavat mukanaan tärkeää historiaa ja kulttuuriperintöä. Kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti tulemme jatkossakin käyttämään tietyissä jumalanpalveluksissa Jääsken seurakunnan ehtoollisvälineitä, kuten ehtoollismaljaa ja pateenia. Esimerkiksi Karjalaisen kansan messu on tähän luonteva tilaisuus.

1960-luvulta peräisin olevat Jääsken osuuskassan lahjoittamat ehtoollispikarit ja ehtoollismalja lahjoitetaan Rautjärven uuteen kirkkoon, joka vihitään käyttöön elokuussa.

Imatrankosken kirkon muuta irtaimistoa lahjoitetaan seurakuntalaisille

Imatrankosken kirkon muuta esineistöä puhdistetaan ja siirretään käyttöön muihin seurakunnan tiloihin. Sellainen esineistö, jolle seurakunnalla ei ole enää jatkossa käyttöä, voidaan lahjoittaa seurakuntalaisille.

- Suunnitelmissa on järjestää tilaisuus, jossa halukkaat voivat hakea tilan irtaimistoa omaan käyttöönsä. Olennaista on, että hakijat ymmärtävät, että kyseessä on sisäilmaongelmainen rakennus. Esineistön jatkokäyttöön liittyy riskejä, jotka ovat tärkeää tiedostaa, Susanna Halla korostaa.

Lisätiedot:

Susanna Halla, vt. kirkkoherra, Imatran seurakunta, p. 044 400 4216, susanna.halla@evl.fi

Virpi Monto, kiinteistöpäällikkö, Imatran seurakunta, p. 044 400 4248, virpi.monto@evl.fi

Saana Tammisto, kulttuuriperintöasiantuntija, Kirkkohallitus, p. 040 642 8404, saana.tammisto@evl.fi

Jääsken seurakunnan esineistöstä, muun muassa ehtoollisvälineistä on saatavilla kuvamateriaalia. Heidi Kvist, tiedottaja, Imatran seurakunta p. 044 400 4217, heidi.kvist@evl.fi

Taustatietoa aiheesta:

Imatrankosken kirkko (Kanavakatu 2, Imatra) on valmistunut vuonna 1954. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aleksis Lindqvist. Imatrankosken kirkolla on tärkeä rooli Jääsken kirkon perinteiden jatkajana. Rajan takaa Karjalasta Imatrankosken kirkolle siirtyneisiin Jääsken seurakunnan esineisiin sisältyy merkittävä kulttuuriperintöarvo.

Imatrankosken kirkon jäähyväisjuhlaa vietetään kirkolla sunnuntaina 16.2.2025 klo 10. Juhlassa suoritettavassa desakralisaatiossa kirkkotila poistetaan kirkollisesta käytöstä ja riisutaan kirkollisista symboleista. Kirkollista esineistöä, muun muassa ehtoollisvälineitä ja kirkkotekstiilejä saatetaan kulkueessa rakennuksesta ulos. Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen toimittaa jäähyväisjumalanpalveluksen.

Jäähyväisjumalanpalveluksen jälkeen Olavinkulman kahvitilaisuudessa (Olavinkatu 13) on mahdollisuus muistella kirkossa koettuja hetkiä yhdessä.

Tiedote 6.2.2025

Imatrankosken kirkko saa arvoisensa jäähyväisjuhlan sunnuntaina 16.2.2025 – ”Rakkaasta kotikirkosta luopuminen herättää paljon tunteita”

Imatrankosken kirkon jäähyväisjuhlaa vietetään sunnuntaina 16.2.2025 klo 10. Juhlassa suoritettavassa desakralisaatiossa kirkkotila poistetaan kirkollisesta käytöstä ja riisutaan kirkollisista symboleista. Kirkollista esineistöä, muun muassa ehtoollisvälineitä ja kirkkotekstiilejä saatetaan kulkueessa rakennuksesta ulos. Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen toimittaa jäähyväisjumalanpalveluksen.

Imatran seurakunnan vt. kirkkoherra Susanna Halla pitää jäähyväisjuhlan järjestämistä erittäin tärkeänä.

-  Tunnelmat tilaisuuden lähestyessä ovat ristiriitaiset. Rakkaasta kotikirkosta luopuminen herättää paljon tunteita niin seurakuntalaisissa kuin seurakunnan työntekijöissäkin. On tärkeää, että kirkko saa arvoisensa viimeisen juhlan ja että pääsemme vielä kerran yhdessä kokoontumaan tärkeään kirkkoon ja jättämään jäähyväiset.

Jääsken seurakunnan kulttuuriperintöä perintöä vaalitaan edelleen

Imatrankosken kirkko on valmistunut vuonna 1954. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aleksis Lindqvist. Imatrankosken kirkolla on tärkeä rooli Jääsken kirkon perinteiden jatkajana. Rajan takaa Karjalasta Imatrankosken kirkolle siirtyneisiin Jääsken seurakunnan esineisiin sisältyy merkittävä kulttuuriperintöarvo. Kirkkoon on sijoitettu muun muassa Jääsken kirkon entinen alttaritaulu, Arvid Liljelundin öljymaalaus "Tulkaa minun tyköni" (1888), sekä Jääsken kirkon ehtoollisvälineet ja kirkkotekstiilit. Näiden esineiden hallinta kuuluu Kirkkohallitukselle. 

-  Kirkkoneuvosto päättää kokouksessaan 12.2. Imatrankosken kirkon esineistön uusista sijoituspaikoista. Vaikka Jääsken perinnekirkko poistuukin nyt käytöstä, halutaan Jääsken perintöä edelleen vaalia Imatralla ja pitää esineistä hyvää huolta jatkossakin, Susanna Halla korostaa.

Kirkkokahveilla Olavinkulmassa muistellaan Imatrankosken kirkon historiaa

Jäähyväisjumalanpalveluksen jälkeen Olavinkulman kahvitilaisuudessa (Olavinkatu 13) on mahdollisuus muistella kirkossa koettuja hetkiä yhdessä. Kirkkokahveille voi tuoda mukanaan kuvia Imatrankosken kirkosta ja kirkossa järjestetyistä tapahtumista. Katsottavissa on diaesitys Imatrankosken kirkon historiasta.

***

Imatran seurakunta toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi Imatrankosken kirkon jäähyväisjuhlaan ja kirkkokahveille Olavinkulmaan.

Tilaisuuteen osallistujia pyydetään huomioimaan, että Imatrankosken kirkossa on todettu sisäilmaongelma. Tilaisuuden kesto on noin puoli tuntia.  

Imatrankosken kirkon jäähyväisjuhla

Sunnuntai 16.2.2025 klo 10, Imatrankosken kirkko (Kanavakatu 2, Imatra)

Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen

Mukana seurakunnan nykyisiä ja entisiä työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia.

Kanttorina Johannes Vesterinen

Kirkkokahvit messun jälkeen Olavinkulmassa, Olavinkatu 13.

Lisätiedot:

Susanna Halla, vt. kirkkoherra, Imatran seurakunta, p. 044 400 4216, susanna.halla@evl.fi

Virpi Monto, kiinteistöpäällikkö, Imatran seurakunta, (tavoitettavissa 10.2. lähtien), p. 044 400 4248, virpi.monto@evl.fi

imatranseurakunta.fi

***

Taustatietoa Imatrankosken kirkon tilanteesta

Imatrankosken kirkko on ollut suljettuna 1.11.2020 lähtien sisäilmaongelmien vuoksi. Seurakunta ei nykyisellään tarvitse omaan toimintaansa kolmea kirkkoa eikä seurakunnan talous kestä kolmen kirkon ylläpitoa. Kirkon purkamista suunnitellaan. Imatran kaupunki laatii parhaillaan Imatran seurakunnan aloitteesta kirkon tontille uutta asemakaavaa, jonka myötä kirkon kortteli muutetaan kirkollisesta käytöstä asuinkortteliksi. Kirkon tontille suunnitellaan kolmea kerrostaloa. Asemakaavan muutoksen jälkeen Imatrankosken kirkon purkaminen on mahdollista. Kirkon purkamisaikataulusta päättää kirkkovaltuusto.

Imatrankosken kirkko on vihitty kirkolliseen käyttöön vuoden 1869 kirkkolain alaisuudessa. Kirkon rakentaminen on tämän lain mukaan edellyttänyt kirkkohallituksen tekemää päätöstä. Imatrankosken kirkon rakentamiseen liittyvää hallinnollista päätöstä ei ole, mikä tarkoittaa, että se ei ole kirkkolain tarkoittama kirkko, vaan ainoastaan kirkollinen rakennus. Vaikka piispa on aikoinaan vihkinyt kirkon, vihkiminen kirkoksi ei yksinään tuo rakennukselle kirkon statusta. Kirkolle halutaan järjestää jäähyväisjuhla, vaikka rakennus ei kirkkolain mukaan täytäkään kirkkorakennuksen ehtoja.

Imatran seurakunnalla on tällä hetkellä toiminnassa Tainionkosken kirkko. Imatran Kolmen Ristin kirkkoa remontoidaan parhaillaan. Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin kirkko on kansainvälisesti merkittävä arkkitehtuurikohde.

Lue lisää:

Imatrankosken kirkon alueen kaava 1131 | Imatran kaupunki

 

Tiedote 14.10.2021 

Imatran seurakunta ryhtyy toimenpiteisiin, joilla tähdätään Imatrankosken kirkosta luopumiseen   

Imatran seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan keskiviikkona 13.10., että Imatran seurakunta poistaa Imatrankosken kirkon jumalanpalveluskäytöstä. Kirkkovaltuusto valtuutti kirkkoherra Mari Parkkisen ja talousjohtaja Pasi Tiimon suorittamaan muutokseen vaadittavat toimenpiteet. Toimenpiteillä tähdätään kirkon käyttötarkoituksen muuttamiseen ja käytöstä poistamiseen.   

Seurakunta tarvitsee kirkkohallituksen luvan kirkollisen rakennuksen olennaiseen muuttamiseen tai sen käyttötarkoituksen muuttamiseen sekä kirkon käytöstä luopumiseen. Rakennus tullaan siis säilyttämään, mutta se poistetaan jumalanpalveluskäytöstä. 

Imatrankosken kirkko on valmistunut vuonna 1954. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aleksis Lindqvist. Imatrankosken kirkolla on tärkeä rooli Jääsken kirkon perinteiden jatkajana. Kirkkoon on sijoitettu mm. Jääsken kirkon entinen alttaritaulu, Arvid Liljelundin öljymaalaus "Tulkaa minun tyköni" (1888), sekä Jääsken kirkon ehtoollisvälineet. Näiden esineiden hallinta kuuluu kirkkohallitukselle. 

Rakennuksen tulevaisuudesta on neuvoteltu esimerkiksi Jääski-seuran kanssa. Rakennuksen käyttö vaatisi myös tässä tapauksessa peruskorjauksen, jonka hinnaksi on arvioitu 1,5 miljoonaa euroa. 

Rakennukselta puuttuu kirkkostatus  

Imatrankosken kirkko on vihitty kirkolliseen käyttöön vuoden 1869 kirkkolain alaisuudessa. Kirkon rakentaminen on tämän lain mukaan edellyttänyt kirkkohallituksen tekemää päätöstä. Imatrankosken kirkon rakentamiseen liittyvää hallinnollista päätöstä ei ole, mikä tarkoittaa, että se ei ole kirkkolain tarkoittama kirkko, vaan ainoastaan kirkollinen rakennus. Vaikka piispa on aikoinaan vihkinyt kirkon, vihkiminen kirkoksi ei yksinään tuo rakennukselle kirkon statusta. 

Seurakunnan talous ei kestä kolmen kirkon ylläpitoa 

Imatrankosken kirkko on ollut suljettuna 1.11.2020 lähtien sisäilmaongelmien vuoksi. 

Seurakunta ei tarvitse omaan toimintaansa kolmea kirkkoa eikä seurakunnan talous kestä kolmen kirkon ylläpitoa. Myös nämä näkökulmat puoltavat Imatrankosken kirkon poistamista jumalanpalveluskäytöstä. Tällä hetkellä toiminnassa on Tainionkosken kirkko. Kolmen Ristin kirkon kiireellisiin korjauksiin on vastikään saatu kirkkohallitukselta avustus. Lisärahoitusta etsitään. Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin kirkko on kansainvälisesti merkittävä arkkitehtuurikohde. 

 

Imatrankosken kirkko on valmistunut vuonna 1954 ja vihitty käyttöön 31.10.1954. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aleksis Lindqvist.


Kirkon alttarin, saarnatuolin ja penkit on suunnitellut arkkitehti Yrjö Vaskinen.
Kirkkoon on sijoitettu mm. Jääsken kirkon entinen alttaritaulu, Arvid Liljelundin ölymaalaus "Tulkaa minun tyköni" (1888), sekä ehtoollisvälineet.

Sijainti kartalla

Poimintoja blogeista