Kolmen Ristin kirkko

Kolmen Ristin Kirkko

Ruokolahdentie 27, 55800 Imatra

Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin kirkko valmistui vuonna 1958 ja se vihittiin käyttöön 28.9.1958.

Kolmen Ristin kirkko – aukioloajat kesällä 2026

Kolmen Ristin kirkko toivottaa vierailijat tervetulleiksi kesällä 2026 seuraavin aukioloajoin:

3.6.-28.8.2026 kirkko avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 12–15. Juhannusaattona pe 19.6. suljettu.

Maanantaisin, tiistaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kirkko on suljettu.

Sisäänpääsy on ilmainen.

Kirkkoa ja sen arkkitehtuuria voi ihailla ulkopuolelta myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Lisäksi kirkko on avoinna toukokuussa Imatran Kyläpyöräilypäivänä lauantaina 9.5.2026 klo 10–15.

Ryhmävaraukset

Ryhmillä on mahdollisuus varata kirkon esittely aukioloaikojen ulkopuolelle.

Esittelyjä voidaan sopia arkipäiville ja viikonloppuihin.

Varaukset tulee tehdä vähintään viikkoa ennen vierailua.

Ryhmävarauksen hinta on 100 euroa. Maksu kortilla paikan päällä. Maksuton peruutus viimeistään 24 tuntia ennen varattua aikaa. Alle vuorokauden sisällä tehdyistä peruutuksista tai saapumatta jättämisestä peritään täysi 100 euroa, joka laskutetaan jälkikäteen.

Tiedustelut ja ryhmävaraukset: Virpi Monto, p. +358 44 400 4248 tai virpi.monto@evl.fi

Huomioitavaa vierailua varten:

Kirkolla ei ole käytössä yleisö-wc:tä

Kirkon sisätilojen korjaukset ovat vielä kesken ja urut ovat peitettynä.

Kirkon taaimmainen sali on suljettuna.

Kirkolla on todettu sisäilmaongelma, jota tehdyt korjaukset eivät ole vielä täysin poistaneet.

Toivomme, että jätät terveisesi kirkon eteisessä sijaitsevaan vieraskirjaan.

Tervetuloa vierailulle Kolmen Ristin kirkkoon!

Ruokolahdentie 27, Imatra

Arkkitehti: Alvar Aalto

Katso myös tiekirkot.fi

***

Tiedote 12.5.2025: Kolmen Ristin kirkon ulkopuolen korjaukset valmistuvat alkukesän aikana – Kirkon sisätilojen korjaamiseen tarvittavasta rahoituksesta puuttuu vielä 1,5 miljoonaa euroa

Kolmen Ristin kirkko on merkittävä nähtävyys. Kirkon kolmoisaihe on nähtävissä useassa paikassa. Kirkon ainoa varsinainen taideteos on Alvar Aallon suunnittelema ja S. Wuorion valmistama lasimaalaus, tyylitelty orjantappurakruunu. Alttaritaulun paikalla on kolme valkoista puuristiä, joiden varjot lankeavat harkitusti valkealle seinälle juuri jumalanpalveluksen aikaan.

Lue lisää Kolmen Ristin kirkosta ->

 

Tue Kolmen Ristin kirkon korjaustöitä:

Pro Kolmen Ristin kirkko Imatra ry:

kolmenristinkirkko.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

visit.alvaraalto.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kolmen Ristin kirkko Live 24/7

Kolmen Ristin kirkon pihamaalle on asennettu live-kamera, jonka kautta pääset aina vilkaisemaan, miltä kirkon työmaalla näyttää.

Klikkaa katsomaan ->

 

Kolmen Ristin kirkko

Kolmen Ristin Kirkko on yksi Imatran seurakunnan kirkoista, joka sijaitsee Vuoksenniskalla. Alvar Aaltoa pyydettiin toisen maailmansodan jälkeen laatimaan Imatran yleiskaavaa, jossa yhdistettiin kolme, suhteellisen etäällä toisistaan sijaitsevaa vanhaa kylää: Imatrankoski, Vuoksenniska ja Tainionkoski. Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunta tarvitsi myös kirkolliset palvelut, ja Aalto sai uuden kirkon suunnittelutehtävän vuonna 1955. Aalto halusi suunnitella Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunnan kirkosta sellaisen, että siinä voisi yhdistyä niin kirkolliset kuin muutkin sosiaaliset toiminnot. Kirkko valmistui vuonna 1958 Saimaan ja Immalanjärven vesistön väliselle mäntyharjanteelle.

Aalto toimistoineen suunnitteli valaisimia, kolehtihaaveja ja kynttiläjalkoja myöten kirkon sisustuksen, joka pääpiireittäin toteutettiin kokonaistaideteoksen hengessä. Valkoisen, veistoksellisen rakennuksen päämotiivi on kirkkosalien muodostama tilaryhmä. Kirkon pääsali voidaan jakaa kolmeen erityyppiseen tilaan liikuteltavien väliseinien avulla, joista alttaripääty kiinteine penkkeineen sekä urku- ja kuoroparvineen on kaikkein pyhin. Toisena ääripäänä on kirkkosalin eteläpääty, jossa saatettiin pelata lento- tai sulkapalloa – toisen toiminnan, arkkitehtonisen kokonaisuuden tai kirkon sakraalin luonteen siitä häiriintymättä. Arkisia seurakunnan toimia varten tehtiin vielä keittiö ja kokoontumistila kellariin.

Kirkon kokonaisuuteen kuuluvat myös betonirakenteinen, veistoksellinen 34-metrinen kellotorni sekä eteläpihaa rajaava pappilarakennus.

Lähde: visit.alvaraalto.fi

 

Sijainti kartalla

Pysäköinti Pysäköinti

Poimintoja blogeista