Suomen eksegeettisen seuran tuoreessa julkaisussa Vähemmistöt ja Raamattu (SES 125, 2024) Daniel Talvitie kuvaa miten juutalaiselle historioitsijalle Josefukselle (n. 37-100 jaa) eunukit olivat eksoottisia “hirviöitä”, jotka olivat luopuneet miehisyydestään ja muutuneet oudoiksi, naisellisiksi olennoiksi. Hän kutsui heidän feminiinistä seksuaalisuuttaan muun muassa pahuudeksi. On ajatuksia ravistelevaa, että Suomessa sateenkaarimessuen järjestämistä vastustettiin vielä 1990-luvulla kiivaasti sanomalla, että sellainen loukkaa kirkon pyhyyttä, eikä siellä voi enää järjestää rukouskokouksia, jos se saastutetaan tällaisella toiminnalla. (ks. Kaisa Raittila: Yhteyden rakentajat, Kirjapaja, 2020, s. 111).
Suomen lainsäädäntö muuttui 2000-luvulla nopeaan tahtiin tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ylläpitäväksi. Syrjintä on kielletty paitsi perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa myös tasa-arvolaissa, rikoslaissa sekä useissa yksittäisissä erityislaiessa. Sen sijaan kirkolliskokous on osoittautunut kyvyttömäksi sisällyttämään syrjinnän kiellon kirkon virkoja koskevaan lakiin. (Raittila, mt. 164).
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaikea suhtautuminen homoseksuaaleihin ja heidän tasavertaisiin oikeuksiinsa on jatkunut jo yli 60 vuotta, eikä asiassa ole päästy juurikaan eteenpäin vieläkään. Vastustajien arsenaaliin on kuulunut yhtenä teologis-juridisena keinona kirkkolain tunnustuspykälä. Siinä luetellaan asiakirjat, joihin kirkon usko perustuu. Näitä ovat kolme vanhan kirkon uskontunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat. Kirkkojärjestyksessä täsmennetään vielä, että kyseessä on Augsburgin tunnustus ja muut kirkon yksimielisyyden kirjaan otetut tunnustuskirjat. Kirkon oppia on tutkittava Jumalan Pyhän sanan mukaan.
Uskontunnustuksissa ei puhuta tietenkään avioliitosta mitään ja Augsburgin tunnustuksessa avioliittoon viitataan vain Melanchthonin kirjoittamassa liitteessä, jossa hän kiivaasti puolustaa pappien oikeutta solmia avioliitto, toisin kuin paavin laki vaati. Kirjelmä on laadittu 1530 (laajennettu versio Augsburgin tunnustuksen puolustus 1531) ja se on osoitettu katoliselle keisari Kaarle V:lle Augsburgin valtiopäivillä.
Lutherin Vähän katekismuksen (1526) epävirallisessa liitteessä on ohjeet yksittäiselle papille avioliittoon vihkimiselle, joka piti suorittaa jos naimisiin menevä pari sitä pyysi. Hänen Isossa katekiskuksessaan (1529) näitä ohjeita ei enää ole. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on “päivittänyt” katekismuksen 1999. Sen teksti on peräisin piispa (emeritus) Eero Huovisen kynästä. Evl.fi -sivustolla tämä versio katsotaan kuuluvan myös tunnustuskirjojen joukkoon, vaikka tunnustuspykälä ei Huovista mainitsekaan. Siinä avioliiton sanotaan olevan yhden miehen ja yhden naisen välinen. Pitkälle on tunnustuskirjojen hyvinkin epämääräisiä viitteitä avioliittosta venytetty vastaamaan konservatiivien “raamatullista” kantaa asiassa. Sitä paitsi Luther sanoo Vähän katekismuksen liitteen alussa, että “Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä.” (!)
Toinen vastustajien ahkerasti käyttämä teologis-juridinen keino laillistaa homoparien syrjiminen on ollut korkeimman hallinto-oikeuden päätös 18.9.2020, jossa se ratkaisi Oulun tuomiokapitulin ja yksittäisen papin valituskiistan homoparin vihkimisestä kapitulin eduksi. Pappi vihki avioliittolain voimaan tultua 1.3.2017 valtion virkamiehen ominaisuudessa homoparin avioliittoon ja Oulun kapituli rankaisi häntä siitä kirjallisella varoituksella. KHO päätti saamiensa selvitysten perusteella, että kapituli ei ollut rikkonut kirkkolakia antaessaan papille rangaistuksen. Toki KHO katsoi päätöksen perusteluissa, että kirkon avioliittokäsitys ei ollut muuttunut avioliittolain tultua voimaan. Päätöksen viimekätinen perustelu näyttää pohjatuneen kirkkokäsikirjan sanamuotoihin, jotka viittaavat siihen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen.
KHO ei kyseisessä asiassa kuitenkaan tehnyt päätöstä kirkon avioliittokäsityksestä. Jos se olisi niin tehnyt, päätös olisi ollut ristiriidassa paitsi itsensä myös perustuslain kanssa. Kirkolla on täysi autonomia päättää uskostaan ja opistaan, eikä maallinen tuomioistuin voi niihin puuttua. Kiista avioliittokäsityksestä jäi siten edelleen kirkolliskokouksen vatvottavaksi. Saa nähdä otetaanko jo toukokuussa askel johonkin suuntaan. Toivottavasti eteenpäin - ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan.
Kirkon kaikki meneillään olevat kiistat (naisten pappeus, homojen vihkiminen, lähetysjärjestöjen rahanjako ym.) palautuvat Raamattuun ja sen tulkintoihin. Toisille Raamattu on Jumalan muuttumatonta ilmoitusta, toisille ihmisten välisen rakkauden viesti. Homot tai muut vähemmistöt eivät kuitenkaan poistu keskuudestamme Raamatulla päähän lyömällä tai lakeja säätämällä. Tasavertaiset oikeudet kirkossa homopareille voidaan kuitenkin antaa kirkolliskokouksen päätöksellä.
He ovat yhä täällä - ovat aina olleet.
